|
Case Hermaja:[ English | Suomeksi | Nederlands | Français ]
|
|
Avoin kirje Rouva Tasavallan PresidentilleKirjoitan tätä kirjettä Belgiassa, jonne olen olosuhteiden pakosta joutunut lähtemään maanpakoon. Olosuhteet, jotka Suomen valtio on lainsäädännöllään ja poliittisilla linjauksillaan luonut, ovat ajaneet minut hakemaan poliittista turvapaikkaa. Suomalainen palvelusvelvollisuusjärjestelmä asettaa palvelusvelvolliset räikeän eriarvoiseen asemaan: nuoria, jotka päättävät omantunnon syistä suorittaa velvollisuutensa isänmaatansa kohtaan rauhanomaisesti siviilipalveluksessa, rangaistaan pidemmällä, palvelusajalla kuin mitä asepalveluksen valitsevat palvelevat. Siviilipalvelus kestää 13 kuukautta yleisimmän asepalveluajan ollessa 6 kuukautta. Tälläkin hetkellä Suomen vankiloissa istuu parhaassa iässään olevia nuoria miehiä tuomittuina vankeuteen totaalikieltäytymisestä. Useat heistä ovat kieltäytyneet suorittamasta siviilipalvelusta juuri sen rangaistuksenomaisen luonteen takia. Ovatko nämä mielipiteidensä takia vangitut pasifistit todellakin uhka yhteiskunnalle? Amnesty International on adoptoinut vuodesta 1999 lähtien kymmeniä suomalaisia totaaleja mielipidevangeiksi. Suomella onkin kyseenalainen kunnia olla ainoa - Amnestyn mukaan - ainoa EU-maa, jossa on mielipidevankeja. Huolimatta siviilipalveluksen rangaistusluontoisesta kestosta ”rauhanpalveluksen” valitsevien määrä on voimakkaassa kasvussa. Osittain tästä johtuen nykyinen siviilipalvelusjärjestelmä ei enää pysty täyttämään lain sille määräämiä velvoitteita. Tästä kärsivät ensisijaisesti siviilipalvelusmiehet. Siviilipalveluspaikkoja on tarjolla vuosittain vähemmän kuin mitä siviilipalvelukseen hakeutuvia. Vain kolmannes palveluspaikoista hoitaa sivareidensa asumiskustannukset lain edellyttämällä tavalla (työministeriön selvitys vuodelta 1999). Usein siviilipalvelusmies pakotetaan kustantamaan asumisensa itse palveluspaikan saadakseen. Mielestäni on käsittämätöntä, että yhteiskunnan asettamaa palvelusvelvollisuutta suorittavien sivarien lainsäädännössä turvatun oikeuden - maksuttoman asumisen - loukkaamisesta on tullut yleinen tapa. Vielä oudommaksi asian tekee se, että lähes kaikki sivarit palvelevat julkisella sektorilla valtion ja kuntien palveluksessa. Näen tilanteeseen yksinkertaisen ratkaisun: sivareiden asumiskustannusten siirron valtiolle. Palveluspaikkojen määrä kasvaisi samalla. Lukumäärää saataisiin lisättyä myös sallimalla sivareille mahdollisuus suorittaa palveluksensa ulkomailla, esim. kehitysyhteistyön parissa. Siviilipalvelusmiehet ovat nykyisen lainsäädännön mukaan vapautettuja aseellisesta palveluksesta vain rauhan aikana. Aseistakieltäytymisoikeuden rajoittaminen vain rauhan aikaan on mielestäni eettisesti tuomittavaa. Vallitsevan tilanteen johdosta voidaan esittää vain arveluja, miten valtiojohto aikoo kohdella sivareita mahdollisen kriisin aikana. Aseistakieltäytymisoikeuden laajennus kirjaisi mielestäni lakiin sen itsestäänselvyyden, ettei kouluttamattomia miehiä ole tarkoituksenmukaista käyttää aseellisiin tehtäviin kriisin aikana. Saman mielipiteen esitti professori Jukka Kekkonen vuonna 1999 siviilipalveluksen kehittämistarpeita selvittäneessä raportissaan. Teitä on useammin kuin kerran tituleerattu julkisuudessa ihmisoikeuspresidentiksi. Samoin olette tuonut esiin, että haluatte olla presidentin tehtävässänne suomalainen mielipidevaikuttaja. Kysynkin nyt Teiltä, mikä on mielipiteenne siviilipalveluksen kestoajasta? Entä miten suhtaudutte palveluspaikkojen käytäntöön kiertää velvoitteittaan ja heikentää sivareiden taloudellista asemaa? Tähän saakka ette ole käyttänyt lain Teille suomaa armahdusoikeutta totaalikieltäytyjien kohdalla. Kysynkin, tuleeko tämä tulkita siten, että katsotte valtiolla olevan oikeuden vangita ihmisiä poliittisten mielipiteiden takia ? Mielelläni kuulisin julkisuudessa yleisestikin henkilökohtaisia näkemyksiänne siviilipalveluksen kehittämissuunnasta. Kunnioittavasti, Jussi Hermaja
Case Hermaja:
|
